Hiiri se kissalle takkia ompeli

Tässä tilaustöinä tehtyjä kivikissoja, jotka sain valmiiksi ihan pari viikkoa sitten. Minulle oli annettu kahteen ylimmäiseen työhön mallikuvat kissoista, joiden ulkomuotoa oli tarkoitus jäljitellä mahdollisimman hyvin. Vaikka toinen kissoista oli täysin musta ja toisella oli kokonaan tumma naama, uskoin erisävyisillä sinisillä ja harmailla klaaraavani kolmiuloitteisen ulkoasun maalaamisen ihan mallikkaasti. No todellisuus sitten huitaisi minua nyrkillä vasempaan silmään viimeistään siinä kohtaa, kun toinen kivistä näytti pelkältä mustalta möykyltä, jolla on silmät.

Rauhoittelin itseäni sillä, että tilanne muuttuisi paremmaksi, kun lisäisin kiveen lisää sinistä. Ja jokainen varmasti ymmärtää sanomattakin, että silloin se näytti siniseltä möykyltä, jolla on silmät. Seuraavaksi kokeilin ruskeita värejä ja sitten harmaita. Palasin vielä punaruskeiden sävyjen kautta takaisin siniseen ja suunnittelin raahaavani eri väreillä täplitetyn mulkosilmäisen hirviökiven jonnekin, minne ei päivänvalo paista. Olisin heittänyt sen kaaressa ulos maalaushuoneeni ikkunasta, ellei äitini auto olisi ollut niin pahasti vaaravyöhykkeellä.

Lopulta löysin omasta mielestäni parhaan suhteen harmaille, sinisille ja mustille sävyille. Sain muodosta jonkin tolkun ja päivän päätteeksi olin tyytyväinen kivikissan ulkoasuun. Ainut ongelma oli, että maali kiilsi niin paljon, että vain tietyssä kuvakulmassa kissan muodoista pystyi saamaan mitään tolkkua. Mutta maalihan kiiltää märkänä ja kivi näyttäisi paremmalta kuivana seuraavana aamuna – eikö totta? No juu eihän siinä sitten niin tietenkään käynyt vaan maali kiilsi kuivana ihan yhtä paljon kuin märkänä, sillä joku idiootti oli valinnut kaupasta kiiltäväpintaista maalia, eikä sitten tajunnut sitä kuin vasta tässä hetkessä. Se sama tollo päätti myös alunperin maalata nämä kissat niin rosoisille kiville, että kiiltävä maali oikein hohtaa jokaisesta muhkurasta saaden aikaan täysin muodottoman näköisen otuksen, jolta näkyvät ainoastaan silmät.

Olin kyllä aika neuvoton ja hämmästynyt siitä, miten useasti oma nokkeluuteni onnistuukaan kampittamaan minut. Istuin hiljaa tuijottamassa silmästä silmään tuota pelottavaa kasaa kasvojeni edessä ja totesin jo hermostuksesta huvittuneena, että se on kyllä kaikkea muuta kuin kissan näköinen. Mietin sitä hetkeä kun ojentaisin tuon kummallisen lohkareen tilaajalle ja kertoisin, että siitä ei ihan kissaa tullutkaan. Mieleeni juolahti satu, jossa hiiri oli kissalle räätälinä: ”Ei siitä ihan takkia tullutkaan, mutta jos vaikka housut?” Niin että miten olisi tällainen mörkökivi?

Juuri kun olin heittämässä kirvestä kaivoon, sain isältäni neuvon, jonka mukaan maalista saisi kiiltoa mahdollisesti pois hankaamalla sitä messinkiharjalla. Mitään en voinut enää menettää, joten otin neuvosta vaarin. Messinkiharja pelasti minut totaaliselta nöyryytykseltä ja katselin kuinka suoraan painajaisunista ryömineestä hirviöstä kuoriutui oikeasti kissalta näyttävä hahmo. Riemu oli sitä luokkaa, kuin olisin juuri voittanut maailmanmestaruuden jossain. Vaikka kivi on edelleen synkkä, eikä ehkä parhain luomukseni, laitoin koko osaamiseni peliin ja yritin kaikkeni. Se on kaikki mitä voi vaatia ja kyllä, minä olen tyytyväinen.